Culture in action

"Kylttyyri! Kylttyyri! Kylttyyri!

Tuo huuto on Suomessa syyri.
Mutt mikä on se kylttyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri."

-Eino Leino-

Tästä lähdetään siis. :) Olen kippeenä kotosalla, viettänyt tovin jos kaksi sohvalla parin viltin alla tuhiseva koira kainalossa ja villasukat tiiviisti jalassa. Nyt tuli mieskin kotiin, niin ei tarvii nousta edes keittämään hunajateetä itse. Haha, laiskuus!

Mutta, ajattelin nyt ilokseni kertoilla viimeisistä kulttuurinautinnoista. Juurikaan koskaan en ole mieltänyt bändien keikoilla käyntiä kulttuuriseksi toiminnaksi, mutta onhan sekin omalta osaltaan sitä. Niinpä siis viime aikaisia käyntejä kulttuurin saralla on Dead Shape Figuren keikka Salon Keikkamestassa. Musiikki ei missään nimessä ollut tyylistäni, mutta koska vietimme vapaa-iltaa mieheni kanssa silloin, toisin sanoen peikkoprinsessa oli isovanhemmilla hoidossa, niin päätin lähteä sulokkaan Hennin seuraksi, ja raahasinpa miehenikin mukkaan. Ilta oli erityisen hauska, mutta koska en juurikan fanita moista musiikkia, niin lähdimme kesken keikan kohti kotia. Dead Shape Figuren lämppäribändi kuunneltiin kokonaan, en edes muista mikä sen nimi oli, mutta niiden musiikki upposi minuun paremmin, toisin kuin kundien asenne. Jestas sentään, mitä ääliöitä.. :P

tytöt baarissa

Ystävänpäivä ei ole ikimaailmassa ollut minulle mikään suuri juttu. Inhoan sen vaaleanpunaisuutta ja teennäisyyttä, ja sitä että ihmiset, joista et kuule 364 päivänä vuodessa, kehtaavat laittaa "ihanaista ystispäivää juuri sulle, maailman mahtavimmalle kamuselle <3 <3 !!!!!" -viestejä tai kortteja tms. Ihanan teennäistä, saatana. Niiltä, joiden kanssa olen tekemisissä muinakin päivinä, hyväksyn tällaisen toiminnan, mutta mihinkään vaaleanpunaiseen sydänhässäkkään minua ei saa sortumaan. Eli ystävät rakkaat, elkää ottako itseenne kun en toivotellut ystävänpäiviä, tiedätte varmasti olevanne minulle rakkaita kaikkina muinakin vuoden päivinä. :) Anycase, ystävänpäivä oli hyvä päivä ajaa mies harrastuksiin ja lähteä peikkoprinsessan kanssa elokuviin. Elokuvissa käymme aina täällä Salossa, jossa on aivan ihana, vanhanaikainen ja varsin idyllinen elokuvateatteri Bio-Salo. Peikkoprinsessa on varsinainen Risto Räppääjä fani, joten illan elokuvaksi valikoitui itsestään selvästi Risto Räppääjä ja Viileä Venla. Itsekin pidän erityisen paljon Risto-leffojen värimaailmasta, kaikki on niin värikästä ja jollain tapaa viatonta. Myös äänimaailma on yleensä aivan loistava. Tämä uusin pätkä oli kuitenkin pettymys verrattuna aikaisempiin. Uusi Risto ei yltänyt räpillään lainkaan niihin suorituksiin kuin ensimmäisen leffan Risto. Nelli kyllä oli suloinen, kuten jokaisessa leffassa, ja tarinan opetus Viileän Venla myötä oli tosielämästä. Peikkoprinsessa tykkäsi hurjasti, ja sehän oli tärkeintä.

Seuraava kulttuurinen tapahtuma olikin heti seuraavana päivänä, kun kaverini kutsui minut ja ystäväni Teatteri Provinssiin seuraamaan perjantaina ensi-iltansa saavan Raid ja mustempi lammas ensimmäistä yleisökenraalia. Esityksessä Raidia näyttelee alkuperäisen Raidin, Kai Lehtisen, poika Aape Lehtinen. Ensimmäisessä kenraalissa ei vielä olla ehkä saavutettu sitä kaikkea, mitä valmiista esityksestä pitäisi löytyä. Raidissa olisi saanut vähäpuheisuudestaan huolimatta olla enemmän syvyyttä ja välillä tuntui että kohtaukset etenivät aivan turhan verkkaan. Hysteerisiä kikatuskohtauksia tarjoiltiin mahtavan jumppapojan muodossa, jolle ei voinut kuin hihitellä. Ja ystäväni oli aivan huippu rooleissaan! Henkilökohtaisesti pidän luonteeltaan kevyemmistä esityksistä, vaikka ajatuksia niiden kuulukin aina herättää. Raid ja mustempi lammas on varmasti katsomisen arvoinen pätkä, etenkin jos pitää dekkareista.

Seuraavaksi vuorossa on, mikäli saan tämän flunssan taittumaan, Salon Keikkamestassa esiintyvän Aikakoneen keikka. Siis kyllä, aivan oikein. Aikakoneen. :D Sinnekin riennän seuranani ihanainen punapää, Henni. :)

Viimeisenä liitän tähän muutaman kuvan ystävänpäivä-eleganssistani:

Hauskaa loppuviikkoa!