perjantai 5. lokakuuta 2012

time goes by

Vihdoin saan aikaiseksi vastata tähän haasteeseen, jonka Henni heitti minulle. Tämä on nähty jo monen monituisessa blogissa, ja nyt siis täälläkin:


10 vuotta sitten...
* asuin Kaarinassa, kartanonkeltaisessa omakotitalossa
* opiskelin Turun ammatti-instituutissa viimeistä vuotta
* tein hurrrjan paljon töitä
* vietin aikaani erittäin tiivisti teatterilla (jota ikävöin edelleen kovasti)
* räpiköin yhdessä raskaimmista ihmissuhteistani, enkä siinä sumussa ollessani laittanut merkille sainko välit katkaistua nyt 10 vai 11 vuotta sitten.. luulisin, että siitä on 10v.


5 vuotta sitten...
* asuin ensimmäisessä omistusasunnossani, sievässä kaksiossa Turussa
* olin tavannut nykyisen mieheni ja olimme ehtineet kihlautua
* vietin aikaani pitkälti wc:n puolella; tähän aikaan vuodesta olen ollut raskauteni viimesellä kolmanneksella, ja kärsin massiivisesta pahoinvoinnista ainakin raskauden puoleen väliin saakka
* olin poissa töistä lähes koko vuoden em. syyn vuoksi, mutta olisin siitä huolimatta saanut kaksikin vakinaista paikkaa, jos olisin mielinyt
* harmittelin, etten päässyt oikeasti osallistumaan Tehyn "Tahdon asia" -työtaisteluun, vaikka olinkin hengessä mukana


raskaushan siis tekkee naisesta aina hehkeän!



  3 vuotta sitten...
* olin palannut koulunpenkille ja toisena vuotena opiskelumotivaatiokin tuntui olevan kohdillaan
* toimin sekä tutorina että opiskelijayhdistyksemme bilevastaavana ja myöhemmin myös puheenjohtajana
* tein hartiavoimin hommia talomme pihassa, jota kukaan ei ollut hoitanut kahdeksaan vuoteen ennen meitä
* halusin hiukseni mustana ja viinini valkoisena
* olin verkostoitunut mukavasti Saloon

musta-sinistä tekotukkaa

Vuosi sitten...
* löysin vihdoin ammatillisen suuntani ja koin ensikosketuksen kahteen aivan huippuloistavaan duunipaikkaan
* tuskailin rästiin jääneen harjoittelun vuoksi valmistumiseni lykkääntymistä (kuukaudella, big deal, vai mitä?) :D
* olin melko pitkään pois tolaltani, väsynyt ja huonotuulinen; stressi ei suurina annoksina sovi minulle sitten yhtään
* vaihdoin hiukseni vaaleisiin ja viinini punaiseen (okei, jälkimmäinen tapahtui varmaan jo kauemmin sitten..)
* rakas Elmo-koiruli muutti meille ♥

landerundi
Kuluneena vuonna...
* valmistuin korkeastikoulutettuun ammattiini
* muutin maalle
* olen yrittänyt rentoutua ja palautua viimeisten vuosien aiheuttamasta "pakko jaksaa, pystyä, tehdä" -ajatusmallista
* Elmo-koiran lisäksi meille muutti marsupojat Vili ja Teo
* olen kriiseillyt ulkonäöstäni ja terveydestäni, ja sen vuoksi muuttanut elämäntapoja vieläkin terveempään suuntaan

Linnanmäellä; meduusat oli söpöisiä!



Eilen minä...
* tein aamuvuoron duunissa, vaikkakin kaksi viimeistä tuntia kului koulutuksessa
* kävin kaupassa - ostin 7up freetä ja hiusväriä, en mitään muuta
* olin aivan totaalisen väsynyt päästessäni kotiin ja suunnittelin nukkuvani päiväunet, mutta niiden sijaan tuijotinkin mitä älyttömämpiä sarjoja mtv:ltä
* kinasin lapseni kanssa nukkumaanmenoajasta
* hävitin kirjani, enkä ole vieläkään itseasiassa löytänyt sitä..

Tänään minä...
* olisin halunnut nukkua pidempään - laitoin tytölle lastenohjelmat pyörimään ja suunnittelin meneväni takaisin sänkyyn pötköttämään, mutta marsupojat aloittivat vaativan laulunsa samointein olohuoneeseen päästyäni, enkä heidän toiveidentoteuttamisten jälkeen enää viitsinyt palata makoilemaan
* annoin peikkoprinsessan katsoa hävyttömän kauan lastenohjelmia, koska halusin datailla hetken rauhassa. Nettitikkuni ei kuitenkaan suostunut toimimaan, joten enin aika kului asiakaspalveluun jonottaessa
* kävin Namilassa riehumassa, sillä tyttöjen vapaapäivä!
* luin naistenlehteä, mutta enemmän innostuin loppuvuoden ensimmäisestä lelukuvastosta
* toivoin, että joku olisi käynyt paikkaamassa tiellemme sateella ilmestyvät jäätävät railot (sanomattakin selvää ettei kukaan ollut käynyt..)
 
Huomenna minä...
* vietän vielä vapaapäivää, jonka ansaitsin tekemällä tiistaina tuplavuoron
* nukun luultavasti pitkään (jee!)
* suunnittelen aloittavani O.C:n viimeisen tuotantokauden (kyllä! olen totaalisen koukussa siihen!) tai sitten luen, sikälimikäli löydän sen kirjan
* yritän myös aktivoitua sen verran, että saisin kunnolla siivottua. Koirasta lähtee edelleen hullumaisesti karvaa, vaikka sitä harjaa päivittäin, huoh
* lämmitän saunan ja lötköttelen lauteilla

Ylihuomenna minä...
* aloitan yövuorot ja joudun viemään lapseni hölmösti päiväkotiin
* yritän ulkoilla ja siivota pihaa talvikuntoon, mahdollisesti haravoin lehdetkin, mutta vain siksi, että kasaan on kiva hyppiä! ;)
* sateella taidan tyytyä sisällä hengailuun ja luultavasti askarteluun tai maalaamiseen tytön kanssa
* yritän nukkua päiväunet ennen duunia, ja toivon todella, että onnistun
* olen meikittä koko viikonlopun



Vuoden päästä minä...
* saan nauttia terveemmän elämäni hedelmistä
* teen duunia, josta nautin. Toivoisin tietysti vakipaikkaa, mutta realistisempaa on toivoa pitkää määräyskirjaa
* koen luultavasti ensimmäisen ikäkriisini, kun peikkoprinsessa aloittaa eskarin
* olen opppinut priorisoimaan asiani niin, että teen vain todella mielekkäitä juttuja (pakollisen duuni, hammaslääkäri, veronmaksu ym. juttujen lisäksi siis) ja jätän turhan vouhottamisen ja h*lvetillisen stressaamisen muille
* olen toivottavasti verkostoitunut tänne maaseudulle

Ei kommentteja: