maanantai 9. toukokuuta 2011

Auringonpaisteinen äitienpäivä


 Taidan olla vanhanaikainen, mutta minusta äitien- ja isänpäivinä aamiainen kuuluu tarjoilla vuoteeseen. Tämä haluni aiheuttaa valtavia paineita miehekkeelleni toukokuisin ja minulle marraskuisin. :D Miehekkeeni kun ei ole sen enempää keittiöhengetär kuin minäkään.. Tänä vuonna minulle kuitenkin tarjoiltiin vuoteeseen kahvia ja suklaapuffinsseja ilman suurempaa nurinaa. Näiden lisäksi sain kimpun valkovuokkoja ja peikkoprinsessan omakätisesti tekemän taulun, jonka ihan itse hakkasin seinälle yöpöytäni ylle. Äitienpäivänä kuuluu tietysti käydä tervehtimässä myös omaa äitiä. Miehekkeen äitiä kävimme juhlimassa jo lauantaina, jolloin oli aivan mielettömän hieno ilma! Grillasimme ja söimme ulkosalla, tytöt pikkutopeissa ja poijjaat t-paidoissa tai paidoitta. Vau!

Minun äitiäni, peikkoprinsessan mummua, kävimme juhlimassa siis sunnuntaina, jolloin silloinkin oli kaunis ilma. Aurinko helli meitä koko viikonlopun ja samalla linjalla jatkamme näemmä edelleen. Ihanaa! Keväisestä kauneudesta johtuen päälleni valikoitu mustaan sijaan jotain ihan muuta.. Nimittäin vaaleansinistä! Tämä mekko on alelöytö jostakin, niin järkyttävä, että jo suloinen. :)



Koruina kaulassani oli erittäin vähällä käytölle päätynyt valkoinen helmikoru, joka niinikään on alelöytö sieltä jostakin.. Toisena koruna kaulassani killui vaaleansininen organzanauha, johon olen itse joskus maailmassa pujottanut valkoisia helmiä. Ei mikään erityisen sievä viritelmä, mutta helmikorun ja mekon kanssa oikeastaan hyvännäköinen yhdistelmä.


Taidanpa nauttia kohtapuoliin yhden siiperin rankan työpäivän päätteeksi ja kevään kunniaksi. Hauskaa viikkoa kaikille!
 

Ei kommentteja: