maanantai 13. kesäkuuta 2011

Soo hot that brains melt?

Vietän tänä kesänä kokonaiset kaksi viikkoa lomaa. Se on noin kaksi viikkoa enemmän kuin yleensä ja olen kovasti tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ensimmäinen lomaviikkoni pyörähti virallisesti käyntiin tänään, kun sateisen harmaa ja tuulinen päivä toivotti huomenet vasta pitkään nukutun yön jälkeen. Samanlaista säätä on kaiketi luvattu koko viikoksi, kuinkas muuten.. Olimme suunnitelleet monenlaista ulkoilmaohjelmaa peikkoprinsessan kanssa, ja itse asiassa meinaammekin huomenna lähteä säätä uhmaten Turkuun Seikkikseen. Ja sainhan minä tuossa viikonlopulla nauttia helteistäkin, joten kai sade on tervetullutta vaihtelua. 

Lauantaina salolaistuimme jälleen asteen verran, sillä kävimme katsomassa lastenmusikaalia "Salkkuna velhojen verkossa" Kulttuuritalo Kivassa. Näytelmä oli viihdyttävä ja suhteellisen hyvin toteutettu, vaikka näyttelijäkaarti koostuikin lähes yksinomaan pelkistä tenavista. Lauantaina celsiukset hyppäsivät tulipunaisen puolelle, joten kävely jokirannassa suht pienissä vaatteissa oli siltikin läkähdyttävä kokemus.
Rikkirevityt legginssit saattavat olla lame, mutta ainakin ne olivat ehjiä viileämpi valinta.. :D

Viikonloppuna oli siis varsin ihana ilma, lämpöä riitti ja satunnainen tuulenvire viilensi liian kuumina käyviä tunteita. Lauantai-iltana lähdimme ystävieni kanssa ottamaan pientä varaslähtöä kesälomaani ja suuntasimme Wanhaan Mestariin. Kapakka oli jokseenkin täynnä enemmän tai vähemmän humalaisia henkilöitä, mutta meidän seurueemme valloitti nurkkapöydän, jossa saattoi olla rauhaksiin. (Lähes jokaisessa postauksessa kekkeröinnin jälkeen ihmettelen salolaisten nihkeyttä viettää iltojaan baareissa, mutta viime lauantaina Nokian kesäjuhlien jälkeen juhlijoita riitti joka makuun..)
  
Kuumuus saattoi jonkunverran sumentaa harkintakykyämme, sillä ilta meni täysin teinimäisen hupailun merkeissä. Tosin mielestäni turha jäykistely on teineilyäkin teennäisempää ja porukastamme jokainen nauroi vatsalihaksensa koetukselle..
Nenät!



Ilta piti sisällään ihmeellisiä päähänpistoja..
Ja loppuillasta kaikki näytti siltä kuin olis katsonut kaljalasin lävitse!

Sellaista tällä kertaa! Hauskaa (toivottavasti helteistä!) viikkoa!

Ei kommentteja: